Cocktailsota
Sekaisin olimme kuten illan teema antoi odottaakin. Kaikesta huolimatta baarimestareiden saloihin tutustuimme tavoilla, joilla emme itsekään uskoneet siihen yltävän. Vanhoja tuttuja ja uusia juttuja. Maut todellakin haimme tällä kertaa juomista ruoan sijaan, mutta tokihan rakensimme myös pienet puoliannokset kunkin drinkin juurelle. Teema onnistui oikein hyvin ja sitä tuskin uusitaan vähään aikaan, jos ikinä...

Cocktailkutsut
Amerikkalaiset järjestävät mielellään cocktailkutsuja ja sieltä tapa on levinnyt muuallekin. Cocktailkutsuilla ei niiden nimestä huolimatta ole nykyisin tapana nauttia varsinaisia cocktaileja. Pääosan juomavalikoimasta muodostavat erilaiset grogijuomat ja väkevät viinit. Lisäksi tarjoillaan pieniä suolaisia paloja: esimerkiksi suolatikkuja, perunalastuja, suolamanteleita, oliiveja ja cocktailvoileipiä.

(lähde: www.paakari.net)

Ehdota meille hyvä teema, jonka ympärille voisimme rakentaa tulevan iltamme. Heitä ehdotus!

Pete & Jesse:
Härkäpuolisammakko
Ahteen valtakunta
Juha & Antti:
Siivettömän lento
Kata Pultti
Bloodbath in Paradise
Sami & Mojo:
Ryhmysauva
Herra 49
Pete:
Petriij-ta
Puolipatterikossu
Mojo:
Aamuyön lätinä
Sami:
Samin special siemensyöksy
Juha:
Katse hameen alle
Jesse:
Ote Euroopasta

Viinejä emme tälläkään kertaa teemasta johtuen nautiskelleet vaan illan täytti mitä erikoisimmat drinkit.

Cocktailsodan säännöt:
Kukin alussa arvottu pari mixailee drinkin sekä valmistaa pienen suupalan joutuen käyttämään joko juomassa ja/tai ruoassa kahta muiden parien nimeämää ainesta. Drinkit nautitaan ja toiset parit antavat pisteitä (0-5p.) sekä juoman mausta, että ulkonäöstä.

Näillä säännöillä etenimme aina siihen asti, kunnes kävimme tekemässä kenttä-analyysin lähiravintolan drinkeistä. Takaisin päästyämme vaihdoimme yhden miehen joukkueisiin eikä pakollisia aineksia enää käytetty, mutta muilta osin touhu jatkui samalla kaavalla, valitettavasti.

Seuraavalla kerralla kielen vie mennessään yhdeksän ruokalajin kattaus. Nam!

25.11.2006 Äidiltä kielletyt, isäntänä Pete
30.09.2006 Bändikämpillä, isäntänä Jesse
17.06.2006 Kesä huvilalla, isäntänä Juha
29.04.2006 Pika-Gourmet, isäntänä Mojo
17.02.2006 Thaimaa, isäntänä Sami
10.12.2005 Piirakat, isäntänä Antti
07.10.2005 Kastikkeet, isäntänä Juha
05.08.2005 Afrikka, isäntänä Mojo
14.05.2005 Celebrity, isäntänä Pete
11.03.2005 Laihis, isäntänä Jesse
19.02.2005 Italia, isäntänä Sami
13.11.2004 Kuuba, isäntänä Antti
02.10.2004 Silmänruokaa, isäntänä Juha
29.05.2004 Kokkisota III, isäntänä Pete
08.04.2004 Kana & Muna, isäntänä Mojo
28.02.2004 Korea, isäntänä Sami
24.01.2004 Juustofondue, isäntänä Jesse
06.12.2003 Perinneruoat, isäntänä Antti
24.10.2003 Puolijumalat, isäntänä Juha
06.09.2003 Survival, isäntänä Juha
18.07.2003 Muurikka, isäntänä Mojo
28.05.2003 Turkki, isäntänä Jesse
03.05.2003 Voileivät, isäntänä Pete
04.04.2003 Japani, isäntänä Sami
08.03.2003 Aamiainen, isäntänä Antti
07.03.2003 Cocktailsota, isäntänä Mojo
25.01.2003 Huoltis, isäntänä Juha
22.11.2002 Ranska, isäntänä Jesse
19.10.2002 Salaatit, isäntänä Pete
15.06.2002 Torin antimet, isäntänä Antti
25.05.2002 Intia, isäntänä Sami
19.04.2002 Raclette, isäntänä Jesse
24.03.2002 Keitot, isäntänä Pete
16.02.2002 Espanjalainen, isäntänä Juha
12.01.2002 Kokkisota, isäntänä Mojo
16.11.2001 Pihvi, isäntänä Antti
26.10.2001 Kasvis, isäntänä Sami
14.09.2001 Mökki, isäntänä Juha
03.08.2001 Pasta, isäntänä Pete
02.06.2001 Barbeque, isäntänä Jesse
12.05.2001 Kokkisota, isäntänä Mojo
10.03.2001 Lappi, isäntänä Antti
09.02.2001 Kiinalainen, isäntänä Sami
12.01.2001 Venäläinen, isäntänä Pete
10.11.2000 Juustot, isäntänä Jesse
29.09.2000 Fondue, isäntänä Mojo
01.09.2000 Kala, isäntänä Juha
04.08.2000 Kreikkalainen, isäntänä Antti
07.07.2000 Tex-mex, isäntänä Sami



Illan aktiviteetteihin juomien sekoittelun ohella kuului mm. Haluatko Miljonääriksi pleikkari-turnaus, jonka Sami voitti sekä baarin puolella Kimblen pelaaminen, jonka Sami voitti. Tietäkää kuitenkin, että Sami ei saanut naista. Sami kuitenkin onnistui taltioimaan keskustelun, jota muut kävivät seuratessaan jonkin verran eroottisesti latautunutta elokuvaa noin neljän promillen humalatilassa. Häpeän pelossa olemme muuttaneet keskustelijoiden nimet, mutta muuten julkaisemme sen tässä sensuroimattomana.

"Noi on ihan normaaleja tyttöjä, ne on vaan ajautunu jossain vaiheessa alalle." (Essej)
"Mua alko panettaa saatana." (Essej)
"Nyt ne jätti ton tytön yksin" (Etep)
"Pieni tyttö tommosen saatanan körilään kanssa, taas saatana" (Essej)
"Essej kato nytten, pikku pylly" (Etep)
"Jonkun pojan pylly tais olla" (ojoM)
"Vittu mä vihaan näitä leffoja" (Etep)
"Täst ei seuraa yhdyntää kyllä, mikään ei viittaa yhdyntään" (Ahuj)

Illan musiikkiannista vastasi mm. Sheryl Crow, Doors ja Pet Homo Shop Boys. Sitkeimmät sedät heiluivat pystyssä jonnekin aamuyhdeksään saakka kun uupuneimmat matkasivat höyhensaarille jo hiukan aikaisemmalla lautalla.

Illat ja Teemat Ruoat ja Viinit Kokit ja Keittiöt Vinkit ja Linkit